Perinteitä kunnioittaen

Multamäki on vanha sukutila, jota on viljelty vuodesta 1719 lähtien. Vuosisatojen kuluessa ja sukupolvien vaihtuessa on jokainen isäntäpari tehnyt osanansa tilan kehittämistyössä.
Karjatalous säilyi tilan tuotantosuuntana 1960 -luvulle saakka, jonka jälkeen tilan silloinen isäntä Matti Multamäki erikoistui kasvinviljelyyn lisäämällä vuokramaiden avulla tilan peltoalaa yli 100 peltohehtaarin.
Tuolloin pääkasveina viljeltiin kevätvehnää, mallasohraa ja tärkkelysperunaa.
Tilan viljelty peltoala alkoi supistua 1980- luvulla, kun pienempiä lohkoja jäi pois viljelystä viljelykoneiden koon kasvaessa sekä asutuksen levittäydyttyä peltomaisemaan, silloisen kuntakeskuksen laajentumisen vuoksi. Vuonna 1988 tehdyn sukupolvenvaihdoksen jälkeen tilan tuotantosuunnaksi valittiin kylvösiementuotanto, joka alkoi aluksi keskusliikkeen sopimustuotantona. Yhden tuotantovuoden jälkeen heräsi ajatus oman sadon jatkojalostuksen aloittamisesta ja tuotteiden markkinoimisesta suoraan lähiseudun viljelijöille.
Maatilahallitus myönsi marraskuussa 1990 siementavaran pakkausluvan, josta tilan nykyinen kylvösiementen kauppakunnostus ja vähittäiskauppa on saanut alkunsa.
 
ostaa lääkettä täältä suomenapteekki24.com